Hämärtää. Kuusi piirtyy harmaudesta esiin tumman vihreänä. Sen yläpuolella huojuva lehdetön koivun latva värjäytyy vahvan oranssiksi siniharmaata taivasta vasten.

Ita-auringon valokeila maalaa toisesta lehdettömästä puusta varjokuvan likaisenvalkoiseen tiiliseinään.

Oksistossa on lintu!! Sen varo erottuu seinän kuvasta vaikka silmä ei osaa hakea sitäoksiston keskeltä.

Hämärästä maisemasta erottuu kiiltävänpunaisia takavaloja. Hämärtyminen maalaa koko näkymän, tasoittaa rajoja ja värieroja. Vieressä märkä pensas. Sen juurelta kuuluu muutama hiljainen rasahdus, siten on hiljaista. (Onko täällä koskaan oikeasti hiljaista?) Vilkaisen syrjäsilmällä maahan pensaan juureen. Märkiä mustia ja ruskeita lehtiä. On marraskuu. Tajuan, että jokin siellä elää. Mustarastas, joka yrittää näyttää mahdollisimman paljon kuolleelta lehdeltä, mutta elää.