Minä teen tähän tahtiin ja sinä tuohon.

Minua kiinnostaa, sinua ei.

Tuota en haluaisi, mutta sinä tykkäät?

Laitetaanko kuitenkin tasan puoliksi, niin molemmille riittää

tykättävää ja suostuttavaa, tehtävää tehtäväksi.

Saman verran? Vaikka minä olen nopeampi harjoiteltuani niin kauan 

ja sinulla on hiki ja jännitys koko ajan mukana.

 

Jos olisi sama aika, mutta minä voisin välillä huilia

sillä aikaa, kun sinä viimeistelet omasi. Voisiko se olla oikein ja tasan?

Entäs työn jälki? Pakolla vastenmielistä tehden tulee herkemmin hyväksyttyä vaikka vähemmän täydellienkin jälki.

 

Se on kiitoksen aihe, että työtä on. Se, että siitä jää jälki ja se, että joku maksaa siitä minulle niin, että pystyn huolehtimaan omat elinkustannukseni.

Tasajako taitaa olla hyvä tavoite, mutta sen tulos näyttää aina eri ihmisistä erilaiselta. Siinä sitä ihmissuhteet risteilevät kun tasapainoa haetaan, mutta sitähän elämä on tasapainoilua, tavoittelua ja tekemistä, jos välillä vain olemistakin.