Pieni ihminen kaatoi vahingossa kirjoitusalustan tietokoneineen.

Heilahti, kolahti ja tavaraa levisi ympäriinsä.

Ilmeinen havainto oli, ettei kaikki ollut hyvin. Itkuhan siinä tuli ja lohtua piti hakea turvallisesta sylistä. Saatuaan kylliksi halauksesta ja hengityksensä tasaantumaan, pienellä oli ihmettelyn aika.

Suurin silmin hän piti nenäänsä ja sanoi "au". "Ei nenään sattunut, ei haittaa." Hän pysähtyi, totesi, että nenä on ehjä ja tarttui poskeensa. "Au." "Ei poskeen sattunut." pienet kädet pään päälle, huolestunut ilme ja itku jo tulossa takaisin, kun ei kipeä paikka jo löydy, mutta mielessä myllertää. "Ei päähän sattunut eikä mahaan eikä koko tyttöön. olet ihan ehjä. säikähdit, pelästyit vähän, mutta ei haittaa. Tyttö on ihan ehjä." 

Vastauksena onnellinen hymy, vielä uudelleen nenän tarkistus 

- ja sitten on taas leikin aika.

Pienen maailma on ihmeitä ja yllätyksiä täynnä. Turva on lähellä ja se riittää muuttamaan kaiken taas hyväksi. Ymmärrys tuo ilon ja tekee tilaa uudelle.