sade.jpg

Aamulla radiossa säämies sanoi, että tänään sataa kaikkea mahdollista.

Siltä tosiaan on vaikuttanut. Olen muutaman kerran päivän aikana ehtinyt katsoa ikkunasta tai mennä ulos. Aamulla oli kuulas, mutta pilvinen keli. Maa oli märkä ja näytti, että olisi juuri satanut. Muutaman hetken kuluttua astuin autosta ja satoi yksittäisiä lumihiutaleita. Ehkä kymmenen minuutin kuluttua palasin autolle ja satoi vettä, tihutti.

Ikkunasta kurkkiessa olen nähnyt pilvisen ja aurinkoisen ilman sekä sateen.

Kotiin lähtiessä vilkaisin ulos. Vettä tuli lujaa. Muutama sana vielä vahtimestarin kanssa ja olikin pouta. kaupan pihalla huomasin, että aurinko lämmitti selkää. Yhtään pilveä ei näkynyt valon tiellä. Kotimatkalla autoa hakkasi raesade. Autosta kassia kaivellessa putosi vain muutama pisara ja sitten oli pouta. Aurinkokin kurkisti pilvien takaa.

Jossain vaiheessa päivää kuulin varmaan väärin, että jossain sataa matoja. Jäin miettimään, voisivatko jotkin toukat pudottautua maahan niin, että se näyttäisi matosateelta. Tulin jatkaneeksi matkaa kuuntelematta keskustelun jatkoa. Epäilen kuitenkin, että keskustelussa oli kyse jostain muusta kuin matosateesta.

Jossain vaiheessa, kun tummat pilvet estivät valoa leviämästä ja ikkunasta näkyi sade, työkaveri totesi, että ihan kuin syksyllä, niin kuin olisi talvi tulossa. Raesateen jälkeinen tuoksu oli runsas ja keväinen.

Lätäköt, märkä ja niljainen maa, jäätävä tuuli ja rakeiden jää, puhkeavat silmut ja mehevät tuoksut, auringon lämpö ja kirkkaus joka pakottaa katsomaan muualle. Kaikki vuodenajat läsnä - ja satoi kaikkea mahdollista.

Pikkulinnun maailma oli nyrjähtänyt. Se värisi oksalla ja kuului sirittävän kuin sirkka, mutta paljon voimakkaammalla äänellä. Kovin oli pieni ja yksinäinen. Sitä ei lohduta, että samainen säämies lupasi huomiselle selkeämpää säätä. Oletan, että se tähän aikaan vuotta tarkoittaa vähemmän jäätävää tuulta ja raesateita. Sitä odotellessa pakenen sisälle ja katselen ikkunasta kun uusi tumma pilvi nousee horisontista. Onkohan sittenkin vielä joku sateen olomuoto jäljellä.