Joulun alla ihmiset ilmensivät hyvää tahtoaan tai sen puutetta monin tavoin. Yhtenä päivänä töistä palatessa jouduin useampaan kertaan jarruttamaan, kun jonkun kiire oli toisen kiirettä tärkeämpi. Se antoi oikeuden kaahata, kiilata ja ajaa vastoin liikennesääntöjä. Oli punaisia päin ajavia, keltaisella viivalla ohittajia... ja työmatkani on vain muutaman kilometrin! Kaupan kassajonossa ja bussipysäkillä joku meni kyynärpäät edellä ohitellen ja itsestään ääntä pitäen. Toinen väisti, huomioi, auttoi, oli kohtelias. Jotkut ihmiset tuntuivat säteilevän hyvää tahtoa ympärilleen, ystävällisen eleen näkeminen sai sivullisellekin hyvän mielen pitkäksi aikaa.

 

Toinen ääripää on ihminen joka haluaa ”heti kaikki mulle ja mun läheisille”. Hän käy vaatimassa mitä hänelle kuuluu ja katsoo oikeudekseen valittaa saamastaan ilmaisesta hyvästä. Toinen miettii mitä vielä voisi antaa tai tehdä muiden hyväksi. Kumpikin joutaisi pysähtyä miettimään tilannetta ja etsimään tasapuolisuutta.

 

Pidän itseäni joulunajanammattilaisena. Joulu värjäytyy työtehtäväksi. Voisi kuvata, että rakennan hikipäässä toisille joulun tunnelmaa ja elämyksiä. Joululaulujen aikana ehtii kerrata tilaisuuden järjestelyt tai kuulostellas, onko kaikki kunnossa. Riisipuurosta tulee mieleen laskelmat, onko puuromäärät laskettu oikein. Tortuista – kuinka paljon niitä ostettiinkaan, nyt on paistettu niin ja niin monta kymmentä. Riittävätkö ne. Jaksavatko työtoverit rumban loppuun, jaksanko minä? Onko kaikki muistettu. Jaksanko hymyillä? Ei kai hyvän joulun toivotukseni kuulosta automaattiselta? Toivon oikeasti hyvää joulua ihmisille, joille joulua rakennan, en vain itse pysty tavoittamaan tilaisuuksien tunnelmaa ja samoja elämyksiä.

 

Kun tulee oman joulun aika, päällimmäisenä on uupumus. Saan tunnelmasta kiinni hetkittäin, kun tavoitan jotain lapsuuden jouluja mieleen nostavaa. Perheessä rooliini kuuluu taas joulun puitteiden rakentaminen. Sitten tulee joulu, levollinen yhdessäolon ja hiljentymisen aika. Tulee joulumieli ja joulumuistot. Oma, oikea joulu. Ehdin juuri tapaninpäivän iltana löytää levon ja asettua nauttimaan.

 

Sitten tein virheen. Avasin facebookin ja siellä joku nostatti jo syyllisyyttä joulumässäilyistä ja kannusti laihduttamaan. Selvä, olen jäljessä sinun joulurytmistäsi ja saan olla, mutta etkö olisi kuitenkin voinut odottaa arjen alkamista, odottaa vielä yhden yön yli, pitää hetken joulusta kiinni? Minä päätin, ettei tänä vuonna ole joulun riisumisella kiire.

 

Kuusi sai koristaa kotia nuutinpäivään asti ja vähän ylikin. Kuulin monen hakevan oikeutusta saman suuntaisille valinnoilleen. Miksi? Luulisin, että tämän saa itse päättää ainakin jos käyttää muovikuusta. Luonnon kuusen valinneen joulun päättää viimeistään taloyhtiöön jaettu ilmoitus, milloin jäteyhtiö haluaa kuusesi töröttävän jätekatoksen nurkalla. Mutta ei kuusi ole koko joulu, ei koko tunnelma eikä koko sisältö. Eikä ole yhtä ainoaa aikataulua. Tai on meille on vain yksi oikea aikataulu, se meidän oma sopivan tiivis ja mukavasti joustava.