- Mun vuoro

Jos ihmisellä ei ole ollut kuumia aaltoja, ei voi ymmärtää mistä nyt kirjoitan. Jos ihmisellä on kuumia aaltoja hän ei edes halua ymmärtää aivan kuin murrosikäinenkään ei halua kuulla puhuttavan murrosiästä. Tuollainen nimitys on kuin leima, joka latistaa, mitätöi kokemusta. Kokemus on kaikenkattava, se muuttaa fyysisesti sekä henkisesti. Muutos on vuoristorataa, välillä se on iloa, mutta usein kipua tai tuskaa.

Ajattelen, että murrosiän tarkoitus on kiskoa ihmistä uuteen suuntaan ja muokata uutta elämänvaihetta varten. Mitä ilmeisemmin niin on myös kuumien aaltojen kanssa. Jos murrosikä saa tavoittelemaan itsenäistymistä ja irtautumista, kuumat aallot antavat ymmärtää, että nyt sinun on pakko keskittyä itseesi enemmän ja toisaalta on syytä opetella tukeutumaan läheisiin uudella tavalla. Murrosikäinen heittelee tunteissaan vähitellen kasvavien voimiensa kanssa. Kuumissa aalloissa nainen tajuaa konkreettisesti, että elämä ei ole omassa hallinnassa ja kaikkeen ei pysty, alamäkeä mennään.

Kuuma aalto lämmittää jonkun paikan, isomman alueen tai koko naisen. Hiki pukkaa pintaan ja tuntuu vievän voimat mennessään. Sitä seuraa henkisen kuumotuksen aalto. Olo on ärsyttävän hermostuttavan mahdoton. Ja kun sen ehtii tajuta, niin termostaatti on jo aloittanut seuraavan vaiheen. Edelleen on hiki, mutta palelemisen aalto pyyhkäisee yli tuoden mukanaan toivottomuuden. Ei millään jaksaisi – taas – mutta ei auta, on kammettava itsensä liikkeelle ja etsittävä kuivaa. Suurin osa aalloista taitaa tulla yöllä. Siinä sitten pimeässä makaat ja mietit, löytyyko sängystä vielä kuivaa kohtaa, johon pyörähtää vai oliko tämä nyt niin iso aalto, että on syytä nostaa sekä petivaatteet että patja kuivumaan. Paleleminen ajaa liikkeelle tai nukahdat kosteuteen herätäkseksi kohta taas.

Kuvittelepa, kuinka en muistanut ottaa näitä aaltoja huomioon ja lähdin vaeltamaan myöhään syksyllä. Kylmä pyrki telttaan. Ei hätää, pakkaat vain itsesi tiukasti muumiopussiin pysyäksesi lämpimän. Kun viimein olet saanut kaikki vetoketjut, narut ja tarrat kiinni, tulee Se. Pakko päästä heti ulos, saada tämä sauna auki. Sain sen lopulta pimeässä auki todetakseni olevani hikimärkä ja palelevani taas, mutta nyt pussi auki kylmään. Hui kamala, äkkiä taas pussi kiinni. Ja tätä, kunnes ei jaksa olla enää edes epätoivoinen. Lopulta unikin tuli. Aamulla asiasta löytyi humoristinenkin puoli, mutta yöllä ei kyllä naurattanut yhtään. Toisaalta, nyt kun herään omassa sängyssäni aaltoon ja muistan tuon yön, ei tunnukaan aivan yhtä kauhealta...

Kropassa tapahtuvat isot muutokset antavat näin merkkejä itsestään. Mutta tuo ärtymys, hermostus ja toisinaan raivo, miksi se on? Jos ajattelen naisen elämää, se tuntuu alkavan murrosiästä, joka herättää näkemään elämässä uusia mahdollisuuksia ja kiinnostuksenkohteita. Hoivaamisen tarve ainakin minulla oli jo ennen murrosikää. Se toi muassaan vauvakuumeen. Tuon kuumeen oireet ovat helpottaneet ja hiipuvat taas kohti tuota hoivaamistarvetta. Tuon kuumeen seuraukset ovat pääosin jo muuttaneet kotoa ja elävät omissa vauvakuumeissaan tuottaen minulle toivoa, iloa ja uusia hoivattavia. Jospa ärtymys yrittää viestiä, että nyt on aikuisen naisen vuoro ottaa aikaa itselleen, on aika nauttia elämästä ja itsestään. Hmm, tähän rapistuva kroppa lisää painetta: jos aiot nauttia, tee se tosiaan nyt heti! Kohta et enää pysty. Krempat odottavat jo aivan kulman takana. Yritä nyt tajuta, nyt, ennen kuin on myöhäistä! Ja sitten ihmetellään viidenkympin villitystä, puumanaisia, keski-ikäisen naisen kiukkua ja vähän vanhempien kyynärpäätaktiikkaa kassajonossa. Ymmärrys siitä, että elinvoimaisin aika meni jo ja tuli käytettyä lähipiirin hyväksi, nyt on oma vuoro, sisäinen kiire.

Ja sitten menet ja teet – ja aina sinut yllättää kuuma aalto, muistutus kuolevaisuudesta. Kun niitä on tullut tarpeeksi monta ja tarpeeksi kauan, ei enää kiinnosta, nouseeko puna, näkyykö hiki, tuleeko johonkin ryppyjä. Mitä sitten, jos olen vähän vanhempi, olen selviytyjä. Kaiken jälkeen olen vahvempi, siis henkisesti, ymmärräthän. Se auttaa, kun vähitellen rapistuva kroppa masentaa, asettaa haasteita matkalle. Niistä selvitään. Aivan kuin murrosiässä, ajattelen, että nyt on minun vuoro.

(Aallot ovat asia, josta ei paljon puhuta eikä niitä ole juuri kenelläkään ollut. Mistä lie mieleeni putkahtanut kirjoittaa niistä. Ymmärräthän, että kirjoitus perustuu vain kirjoittajan mielikuvitukseen. En minä vielä Niin Vanha ole tai en ainakaan suostu sitä myöntämään ainakaan julkisesti.)