Kävelin pidemmän tauon jälkeen tuttua reittiä.

 

Hetkinen...? Mihin jouduin, mikäs paikka tämä on?

 

Tuttu metsä on kadonnut. Siitä on jäljellä kasa tukkeja ja muutamia maassa törröttäviä kannon pirstaleita. Metsän tilalla on tasainen hiekkakenttä ja sen reunamilla pari kaivinkonetta. Mun metsä on tuhottu! No ei mun metsä, joku muu sen on koko ajan omistanut. Se on kuitenkin kuulunut minun maisemaani ja olen tottunut siihen.

 

Hmm. Laitetaanpas nyt tätä asiaa vähän perspektiiviin. Ensin oli meri ja kaloja. Sitten maa alkoi nousta ja rannat mataloituivat. Kalat etsiytyivät sopivampiin maisemiin.Maa jatkoi nousuaan ja meri vetäytyi pois. Jäljelle jäi kosteikko ja sitten suo. Jokaisen muutoksen myötä alue muuttui sopivaksi uusille asukkaille ja vanhat väistivät. Ihmiset päättivät kuivattaa suon pelloksi. Asutuksen tiivistyessä ja muuttuessa kaupungiksi viljelijät muuttivat kerrostaloihin tai etsivät uusia viljelymaita. Peltotilkut kasvoivat vähitellen täyteen puita. Nyt puut ovat menneet ja tilalle taitaa nousta joku teollisuushalli tai sitten ”pelto” raivattiin autojen parkkipaikoiksi.

 

Olen tottunut näkemään siellä koivikkoa ja risukkoa. Niin ovat linnut, jänikset ja ketutkin. Nyt en enää ihmettele, että pihassani ovat kuluneena talvena viihtyneet rusakot ja metsäjänikset. Ehkä fasaanienkin väheneminen voi johtua tuosta. Metsän eläimet joutuvat etsimään uusia metsiä muualta. Entäs minä? Pärjäänkö ilman metsää? Mitä muuta muutos tuo mukanaan? Pitäisikö etsiä jostain uusia metsiä vai totutella olemaan järkyttymättä uuden aukion reunalla ja unohtaa koko juttu?

 

Minun on ikävä metsää.