Sateisina päivinä on toisinaan ollut aikaa tuijotella ikkunasta ulos. Siellä silmiin sattui nuppujaan kasvattava pioni. Päätin seurata nuppujen kehitystä kameran kanssa. Sen verran pitkä oli kukinnan kesto, etten edes yrittänyt vakioida valaistusta, kuvakulmaa tai edes kuvausfrekvenssiä. Kunhan kuvailin aina kun kamera sattui käsille eikä ulkona satanut liian lujaa.

 

Juuri kun nuppu alkoi avautua (ja valkoinen pioni vieressä oli parhaassa kukassa) luvattiin rankkaa sadetta. Uhkasin leikilläni jäädä pois töistä pitämään kukille sateenvarjoa. Se ei tietenkään käynyt päinsä, joten keksin laittaa suojeluhommiin päivänvarjon. Se on uskollisesti suojannut kukkia allaan monissa hakkaavissa sateissa. Osa naapurin pioneista näkyi hakkautuneen pitkin nurmikkoa jo ensimmäisenä varjostuspäivänä ja loputkin tämän kukan ollessa komeimmillaan. iIdea tuntui aluksi hullulta, mutta taisi toimia.

 

Keräsin kuvaan suunnilleen samansävyiset kuvat samasta suunnasta. Ehkä kiinnostavin kuvaushetki oli hämärtyvä ilta, jossa herkkä vaalea pioni erottui tummaa taustaa vasten. Hiljainen hetki. Tuuli oli hiljennyt ja ympäristön äänet vaienneet. Pimeä peitti koko ajan enemmän. Enää erottuivat vaaleat kukkaset, yhtenä niistä Nuppu.