Ihmiset kertovat asioista ja ajatuksista twiitin tai tekstarin verran, toisinaan pidemmältikin. Jos tekstiä tulee enemmän kuin arkillinen, niin herää ajatus, ettei kukaan kuitenkaan jaksa lukea. Täytyy yrittää tiivistää. Kaikkea ei voi julkistaa ja omaa some-kuvaa rakennetaan harkituilla päivityksillä. Jotain voi kertoa ja toista ei kannata. Toisinaan huomaan ajattelevani, että tästä sais hyvän päivityksen.

 

Niin saisikin, jos sen muistaisi vielä kun pääsee nettiin. Toisilla netti kulkee koko ajan mukana ja linja on auki. Minä en välitä, vaikka herätän pahennusta enkä ole koko ajan tavoitettavissa. ”Päätelaite” (puhelin, tabletti, kannettava...) ei ole mukana koko ajan. Muistan ajan, jolloin saatoin lähteä viikoksi leirille. Leirikeskuksessa oli yksi puhelinlinja, johon ohjaajalle saattoi soittaa ja hän vastasi jos sattui olemaan paikalla ja ennätti. Kaikissa taloissa ei ollut puhelinta eikä turhista soiteltu. Yhteyttä saattoi pitää kirjoittamalla kirjeitä ja lähettämällä kortteja. Maailma toimi ja pysyi pystyssä. Niin se pysyy nytkin, vaikka kävisin nyppimässä kukkapenkkiä ja puhelin odottaisi sisällä eikä olisi yhteydessä verkkoon. Se siis voisi olla, jos haluaisin. Aina en halua.

 

En vastusta tekniikkaa vaan hyödynnän sitä. Kun kotiinsa sai useamman puhelimen, meille hankittiin rinnakkaispuhelin vauvan hoitopöydän viereen ja toiseksi puhelimeksi langaton, jotta saatoin rupatella ystävän kanssa samalla kun viikkasin pyykkejä. En vastusta sosiaalisuutta saati yhteydenpitoa. Haluan vaihtaa ajatuksia livenä sekä linjoilla, mutta haluan myös yksityisyyttä ja rauhaa. Tai joskus ”kaksitaisuutta”, hetkiä jolloin keskittyä täysillä läsnä olevaan toiseen, vauvan tuoksun nuuhkimiseen tai helmiaskarteluun kohta kolmevuotiaan lapsenlapsen kanssa. Siinä ei kaivata nettiä, kun kontataan karkailevien helmien perässä. (Tai saattaa se kaveri kaivatakin, kun on tottunut hakemaan mieleensä putkahtavien laulujen musiikkivideot You Tubesta.) Toisinaan ajattelen olevani olemassa myös itseäni varten, nauttiakseni tästä omasta ainutkertaisesta elämästäni.

 

Ainesta päiviyksiksi eilisestä perin positiivisesta päivästä:

Taas viisastuin, opin uutta mummostani. Oman äidin tekemä läskisoosi on hyvää! Melomassa ja uimassa, muistoja, mustelmia ja molskahduksia. Komea nuori hirvi ylitti tien auton valokeilassa. Sateen sattuessa sateessa. Nautin vedestä kaikissa muodoissaan sisäisesti ja ulkoisesti. (Tuon sanoin vahingossa noin yleistettynä, mutta aika pitkälti se taitaa pitää paikkansa.) Toimitus sensuroi muutaman hauskan (mutta sopimattoman) sutkauksen päivän varrelta. Ne naurattivat, mutta toimivat vain kontekstissaan.