Tie on poikki. Se näkyi jo kauas. Pitäisiköhän lähteä heti kiertotielle? Siitä tulee vain lisämutka, jos käyn tuolla tarkistamassa pääseekö sieltä... Ei kai ne ole voineet tuota reittiä sulkea? Taitaa olla joku kone käynnissä vaikka mitään liikettä ei näy, hurina kuuluu.

 

On kai mentävä osoitettua reittiä - eihän tuosta pääse! Miten tuo kulkusuuntaa osoittava nuoli on tuossa aidassa. Sen takanahan on vain toinen aita... Kun pääsin aivan lähelle näin, että nuolen vierestä aukeaa reitti. Vieläkään ei näkynyt eteenpäin vaan reitti näytti johtavan hiekkakasaan. Sinne siis. Ja sieltä kuitenkin eteenpäin.

 

Viime kuukausina on pitänyt vain tarpoa eteenpäin, vaikka välillä tuntui, ettei mikään riitä, vaikka pelotti mitä edessä saattaisi olla, vaikka loppua ei näkynyt. Sitten yhtäkkiä moni asia loksahti kohdalleen. Moni huoli väistyi ja moni vastuu jäi pois. Oli tilaa ajatella ja hengähtää.

 

Kun tuli tilaa kuulostella omaa oloa, olinkin niin väsynyt, etten jaksanut enää mitään. Näinkö se käy, kapasiteetin laskeminen? Tiedän olevani minä ja tiedän, että minua väsyttää. En pysty enää pitämään tämän hetken asioita mielessä. Kun katson numeron taulusta tai vaikka bussin keulasta, se ehtii heittää mielessäni kuperkeikkaa ennen kuin tallentuu tai tulee ymmärretyksi.

 

Hiekkakasa on läjä kummallisia sekaannuksia, epävarmuutta, painavaa levon ja unen tarvetta.

 

Olen nyt nukkunut tai torkkunut läpi monta päivää, ollut hereillä tekemättä ja vähitellen aloitellut jotain pientä ihan omaksi iloksi. Asiat alkavat taas sujua ja ajatus kulkea. Levättyäni viikon uskaltaudun taas ottamaan askelia kohti normaalimpaa arkea, työtyöhönkin.

 

Olipa kokemus. Nyt on jotenkin hauras olo. Noinko lähellä on jaksamisen rajat? Miten en osannut niitä huomata? En tiennyt, että väsyminen toi viestiä jostain näin tärkeästä, että minun pitäisi ajatella minua. Että pitäisi pitää omista tarpeista huolta, pitäisi olla omaa aikaa, aikaa levolle ja rentoutumiselle. Miten uskallan enää mitään? Miten osaan pitää puoleni? Tähän ei taida olla mitään pilleriä tai kaavaa. Turvaa arkeen täytyy taas alkaa rakennella monesta omasta hyvästä rutiinista, jotka olivat unohtuneet...