Vammaisten oikeuksien, ihmisarvon ja lähimmäisenrakkauden puolesta on käynnistymässä kamppanja, jonka aikana haastetaan ihmisä kirjoittamaan jotain siitä, miten ovat omanlaisiaan, ottamaan itsestään tekstin kanssa kuvan ja jakamaan sen sosiaalisessa mediassa.

En juuri ole treenannut selfien ottamista, mutta luullakseni saattaisin sellaisen saada aikaiseksi. Nyt jäin kuitenkin miettimään, minkälainen minä olen. Olenko omanlainen vai onko tavoitteenani kenties olla mahdollisimman sellainen kuin oletan toisten toivovan? Mitähän itse oikeastaan ajattelen, millainen haluaisin olla, mikälainen olisi omanlainen?

Olen sen verran jo ehtinyt itseni kanssa elää, että tiedän krempat. Tiedän ison kasan heikkoja kohtia, ne, joita en halua mainostaa. Mutta, iso Mutta. Mitä on ne hyvät, hienot, omanlaiset asiat, joita haluaisin kirjoittaa, joita voisin kirjoittaa?

Voisikohan paperiin piirtää ison kysymysmerkin... Itse asiassa olen omanlaiseni juuri tälläisenä hämmentyneenä ihmettelijänä. Tämän kokoisena ja tämän näköisenä, näine taitoineni ja näine kremppoineni. Olen omanlainen ja niin olet sinäkin. Hyvä niin, hyvä, että ollaan erilaisia. Erilaisuus on enemmän. Jos kaikki muut olisivat minunlaisia, niin maailmassa taitaisi olla liikaa kysymyksiä ja aivan liian vähän suklaata (minunlaiset eivät nimittäin osaa tehdä sitä, syödä vain ja lopuksi nuolla sormet).