Tästä on varmaan jo kuukausi, kun kävelin iltapäivällä kevyenliikenteenväylää. (Siinä taas yksi kielellinen riemuvoitto. Eikö sille löytyisi sujuvampaa suomalaista sanaa?) Kaikilla muilla kävelijöillä oli kännykät kädessä. Joku tekstasi kävellessään, toinen luki jotain rudulta tai katseli sitä muuten. Jollakulla oli kännykkä korvalla, toisella nappikuulokkeet ja puhelin johdon päässä kädessä leuan alle asemoituna. Vastaan tuli pyöräilijä tekstaten ajaessa. Joku oli pysäyttänyt pyöränsä, hypännyt satulasta pyörä jalkojen välissä. Hän nojasi ohjaustankoon ja tutki jotain puhelimensa ylle kumartuneena.

Miten nämä ruutuihin tuijottajat onnistuvat pysymään pystyssä eivätkä törmäile toisiinsa?

Olin menossa seuraamaan luentoa. Sitä seurasi moni muukin. Osa yleisöstä näytti kuitenkin seuraavan jotain aivan muuta omilta ruuduiltaan. Tarkistin väliajalla oman puhelimeni ja kun kurkistin someen, luennon sisältö oli jo siellä kuvien kera näppärästi jaettuna keskusteltavaksi.

Illalla kuuntelin paria trupaduuria. Toinen heistä kaivoi nuottitelineelle kännykkänsä. Olipa kaverilla hyvä näkö. (Ei ulkonäössäkään moittimista ollut.) Jokusen kappaleen jälkeen artistit kehottivat yleisöä kaivamaan kännykät esiin, jotta halutessa voi laulaa mukana. Olisiko tarvinnut kehottaa? Enpä tiedä, kun suurin osa yleisöstä oli jo ennen kehotustakin touhunnut nenä ruudussa puhelimiensa kanssa. Kaivoin omankin puhelimeni esiin.

Olemmeko toisillemme läsnä, jos kaikkialla ja jatkuvasti puhelin on esillä, lähellä tai ainakin mielessä? Joskus hymyiltiin kameran linssin läpi elämäänsä katseleville ahkerille valokuvaajille. Nyt kaikki tapahtuu puhelimen näytön kautta. Asioista syntyy muistoja vain tallentamalla ja jakamalla someen. Siellä niihin voi palata, eihän niitä muuten muista? Ne ovat totta vain, jos selffie? Kielikin kiemurtelee mahtuakseen mukaan tekstariin tai twiittiin.

Toisinaan tulee vielä puhuttua puhelimesta (ja puhelimeen), mutta yleisemmin kai sitä vekotinta sanotaan kännykäksi ja luontevaahan se on, kun sitä pidetään kädessä. Sen pääkäyttö taitaa nykyään kuitenkin olla muuta kuin puhumista. Näyttöä silitellään ja naputellaan ja tuijotellaan. Usein puhumisen korvaa chattaus, siinähän laitetta voi käyttää samallä muuhun. Jos puhuu puhelin korvalla, on vaikea samalla surffailla internetin ihmeellisessä maailmassa. Pitäisikö laitetta nimittää puhelimen sijaan loogiesti somettimeksi? Sillähän me sometellaan. Se kuulostaisikin suomelta.