varpaat%20-%201.jpg

Vuosia sitten maailmaan putkahti pieni vauva. Niin kuin tapana on, oli muun ihmettelyn ja hellimisen välissä laskettava varpaat ja sormet. Löytyi viisi ja kymmenen, löytyi kaikki juuri niin kuin pitikin. Ihana vauva. Ihanat pienet varpaat, kaikki kohdallaan.

 

Tyttönen kasvoi ja varpaat siinä samalla. Vauhtikin kasvoi, varpaat vilistivät milloin missäkin, sukilla, kengillä, saappailla, monoilla, luistimilla ja välillä vailla mitään suojaa. Tyttö sai kolhun jos toisenkin, varpaat tärähdyksiä, iskuja ja kolhuja. Milloin putosivat puusta, milloin kaatui penkki varpaille, milloin kolahti kiveen. Varpaissa ja koko tytössä oli ihmeellinen systeemi, kolhut korjaantuivat kuin itsestään. Mustelmat ja haavat paranivat, litistyneet rustot palautuivat muotoonsa, nivelet joustivat. Näppärillä varpailla oli hyvä koota lelut lattialta koppaan. Niillä sai pidettyä kiinni, jos kädellä ei yltänyt. Varpaan kynsiin sai piilotettua kuvia ja koristeita. Joku keksi käyttää varpaissa ”sormuksia”. Sekin onnistui ja oli hauskaa.

 

Jossain vaiheessa varpaisiin iski tauti. Ei meinattu millään ymmärtää, mistä oli kyse ja mitä pitäisi tehdä. Varpaat turposivat, tulivat punaisiksi ja mustiksi, olivat hirvittävän kipeät ja tosiaan pelottavan näköiset. Harmi varpaissa esti liikkumista ja teki koko tytön kipeäksi. Ensin luultiin paleltumaksi, sitten reumaksi tai joksikin kauheaksi infektioksi. Mustuus sai pelkäämään kuolioita, jotain kamalaa ja lopullista. Monenmoisia lääkkeitä kokeiltiin ja lopulta jotkut niistä kai auttoivat. Kivut alkoivat hellittää, väri palata normaaliksi. Koskaan ei tainnut kokonaan selvitä, mistä oli kysymys. Äidin mieleen jäi huoli, ihanista varpaista täytyy pitää huolta, etteivät ne pääse tekemään elämää hankalaksi. Niitä täytyy rasvata, välillä hieroa, pitää aina lämpimässä ja suojassa.

 

Vuodet kuluivat ja varpaat kulkivat kauemmas. Päivänä muutamana ne sitten kävelivät taas kotiovesta sisään ja vaativat huomiota. Nyt ne olivat valkoiset, paikoitellen vielä hiukan punaiset ja aivan kohmeessa. Varovasti niitä sitten sulateltiin ja lämmiteltiin. Ensin löytyi kipu, sitten vähitellen lämpö ja väri. Niitä pitkästä aikaa hoivaillessa huomasin, että olivat kasvaneet. Hyvin muodostuneet hoikat ja voimakkaat naisen varpaat. Ei ollut mustelmia eikä ruhjeita. Kynsissä ei ollut hymynaamoja eikä sydämiä. Ne olivat kauniisti leikatut. Varpaista näki, että niistä pidetään huolta. Niin olivat kuitenkin kohmeeseen päässeet, että oli pakko todeta: ”Olen monta vuotta pitänyt näistä huolta. Nyt on sinun vuorosi hoitaa ja huolehtia. Älä palelluta, ne ovat tärkeät!” ennen paluumatkaa yllättävän kylmässä kelissä etsittiin lisää lämmikettä ja varpaat jatkoivat hommiaan, huolehtivat tyttösen tasapainosta ja helpottivat kulkemista.