Meitä on pakkautunut monen lajin yksilöitä pesimään lähekkäin. 

Minä, ihminen, olen kuopsutellut tätä pihaa jo useita vuosia. Pihan perällä pesi harakkapariskunta, mutta pari vuotta sitten pesälle saapui vain yksinäinen harakkaleski. Viime kesä oli rauhallinen, ei äänekkäitä pesijöitä pihapuussa. Tänä keväänä sinne asettui oravapariskunta. Vauhti oli kova. Ne tutkivat ympäristöään innokkaasti. Ilmeisesti meillä oli sama maku verhojen suhteen. Oravat olisivat halunneet terassin verhot tai ainakin paloja niistä pesälleen. Olin tylysti sitä mieltä, että terassi on vain ihmisten reviiriä, oravien on syytä pysyä ulkopuolella. Sitkeästi kaverit yrittivät, mutta lopulta uskoivat minun olevan tosissaan.

Sitten tulivat harakat. Kuusen latvassa oli sopiva paikka pesälle kunhan oravat ensin karkoitettiin. Oravat eivät tätäkään rajaa heti kunnioittaneet. Niitä piti nokkia ja hätyytellä kerta toisensa jälkeen. Kilpakosijakin karkoitettiin tehokkaasti. Kuusen viereltä löytyi sopiva paikka lemmenleikeille ja sen jälkeen puuta puolustettiinkin uudella innolla. 

Saman puun alaoksilla mahtuvat pienemmät linnut rauhassa touhuamaan, fasaanitkin saa olla. Niitä eivät latvaoksat kiinnosta. Fasaanit viettävät päivällä aikaa kuusen alla. Yöllä se on mainio paikka rusakolle.

Ja taas on reviirikiistan paikka. Olen ihmetellyt, mikseivät tulppaanit kasva tällä pihalla. Nyt näin rusakon itse teossa. Se haukkasi nautinnollisesti krookuksen kukan ja mutusteli sitä välittämättä lainkaan siitä, että kuvasin muutaman metrin päässä. Kun se harkitsi toista kukkaa, hätyytin sen tiehensä. Minun kukat! Minun kukkapenkki! Minun piha! Se asettui vähän kauemmas vaanimaan tilaisuutta jatkaa herkuttelua. Mieskin lennätti sitä halkaisusaha heiluen. Sen jälkeen sitä ei näkynyt. Mutta seuraavana aamuna ei näkynyt myöskään krookuksia, ei yhtään ainutta lehteä eikä kukkaa. Piha oli tarkkaan parturoitu.

Tulee mieleen aidata reviiri kanaverkolla. Muistelen, että 1,5 metriä olisi useammalle eläimelle liikaa... Tai sitten täytyy tyytyä narsisseihin, jotka eivä maistu niin hyvälle. Tillin suhteen olen menettänyt toivoni jo jokunen vuosi sitten, se tuoksuu liian hyvältä jänisten nenään. Ostamalla sen kaupasta pääsen paljon vähemmällä hermoilulla.

Vaikka aidan rakentaminen käy hetken mielessä, se jää tekemättä. Tervetuloa vain kaikki tirpat ja pomppiaiset meidän pihaan ihmeteltäviksi, kuvattaviksi ja päiviä piristämään.